Melontatehdas on Jöns Aschanin perustama yritys jonka puitteissa järjestetään räätälöityjä melonta retkiä, melonta kursseja sekä vuokrataan kalustoja tietyin ehdoin. Omaehtoinen melonta on meidän oman kokemuksen mukaan järkevintä aloittaa ohjatusti. Tämä voi tapahtua melontaseurassa tai kaverin opastuksella. Ylivoimaisesti tehokkain tapa on hakeutua melontakursseille säännöllisesti ja kerätä kokemusta melonnasta taitavampien ja kokeneempien melojien seurassa. Omien ja toisten taitoja pystyy parhaiten arvioimaan osallistumalla tilaisuuksiin joissa harjoitellaan tarkemmin määriteltyjä osioita. Esimerkkeinä pitäisin pelastautumisia, eteenpäin melontatekniikkaa ja aallokkomelontaa tai surffausta tuulisissa olosuhteissa. Useamman päivän retkillä saa myös vertailtua omia kykyjä suhteessa muihin.  Esimerkkinä - pureeko mela veteen ja jaksanko kuinka pitkään meloa yhtäjaksoisesti vastatuuleen.  Mitä tapahtuu kun voimat uupuu, miten ratkaisen tämän?

Maihinnousut ja retkitauot ovat oma taitolajinsa. Hyvä varustevalinta ja maistuva mahdollisimman tuoreet ruoka einekset ja ehkä marjakeitto kahvineen ja jälkiruokineen piristävät kummasti jopa syksyn tuulisimpinä ja sateisimpana päivinä. Kipuat vielä toimivan teltan sisälle, makuupussiin ja lämpimälle makuualustalle niin päivästä tai illasta tulee ikimuistoinen ja kultainen.  Täydellistä rentoutta ja ajankulun pysähtymistä.

Alakategoriat

Retki Jussarön saarelle  Tuesday 25.7 kl 10 - Thursday 27.7 and Monday 7.8 kl 10 - Wednesday 9.8. 

Tammisaari - Gullö - Källviken  monday 12.6.2017 kl 17-21, wednesday 14.6.2017 kl 10-15, tuesday 18.7.2017 kl 10-15.

Retkelle voi ilmoittautua meidän verkkokaupassa. Vain tilattu ja maksettu retkiosallistuminen takaa retken toteutumisen luvatusti ja paikan varauksen teille. 

Meillä on sekä peräsin että nostoeväkajakkeja merimelontaan. Kajakki istuin paikkoja löytyy kaiken kaikkiaan yli 16. Osa kajakeista on puurimakajakkeja tai vanerista rakennettuja kevyitä kajakkeja (20-16kg). Näitä vieläkin kevyempiä (11-12 kg) ovat muutamat kangaskajakit joita emme kuitenkaan laske mukaan kalustolukuun. Ne ovat kuitenkin täysin melottavissa.

Valtaosa kajakeista ovat toistaiseksi muovisia teollisesti valmistettuja, tunnettujen valmistajien laatukajakkeja.

Varusteisiin kuuluu myös euro ja grönlantilaismelat, pelastusliivit, aukkopeitteet ja muutamat melontaanorakit jotka sulkeutuvat istuinaukon ympärille muodostaen yksinkertaisen lämpimän ja kuivan tilan. Ranteen ympärillä on mansetit jotka suljettuina estävät veden vapaan valumisen käsivartta pitkin kainaloon. Tosin oikeanlaisella melontatekniikalla vesi valuu pois jo peukalosta.

Suunnitellut tapahtumat, retket, kurssit ja hinna löytyvät verkkokaupasta.

Et löydä haluamaasi: Soita tai mailaa ellet löydä sopivaa ohjelmaa kalenterista.

Alla löytyy yhteenvetoja eri järjestöjen kurssi suosituksista ja testi sisällöistä. Niissä on yhtäläisyyksia, joskin suuntautuvat eri tarpeisiin, olosuhteisiin ja kehitys askelmiin. Kokeen ohjaaja opettaa sinulle taitoja joita pyydät ja osaa laajentaa osaamistasi ja taitojasi tavalla jota et ole lukemalla tai omin avuin voinnut kuvitella.